Symboli Advertising Oy

Yhden miehen yritys aloitti 1.1.1985 

 

Laudaturin papereista huolimatta en löytänyt mitään, mitä olisin halunnut opiskella. Olin saanut potkut Tuusulanjärven Viikkouutisten toimittajan töistä. Liitin erääseen juttuun historiikin maksaneen yhdistyksen luvalla otteita historiikista, mutta tekijä vaatikin 500 markkaa korvausta. Päätoimittaja huusi minut ulos toimituksen vanhasta taloröttelöstä, enkä koskaan palannut, vaikka pyytelikin takaisin. Hänen olisi kuulunut olla minun puolellani. 

 

Päätin perustaa yrityksen viestintäalalle, herra ties millä kokemuksella ja perusteilla – ei millään. Paitsi tietysti nuoruuden sisäsyntyisellä, tiedostamattomalla uskolla ja luottamuksella elämään ja tulevaisuuteen. Vaimo oli raskaana ja asuntolainaa korvia myöten. Mutta olinhan kuolematon, ja tiesin kaikesta kaiken.

 

Yrityksen nimeksi tuli T:mi Jukikuvio ja perustamispäiväksi merkittiin 1.1.1985. Yrityksen ensimmäinen onnenpotku oli saada kirjanpitäjäksi kullanarvoinen Lilli Kojo. Hän antoi legendaarisen neuvon: ”Osta aina parhaat työkalut. Työkaluissa ei kannata säästää.” Kirjanpito tehtiin sinikantisiin kirjanpitovihkoihin kynällä. Lisäksi piti täyttää ajopäiväkirjaa, mikä oli helvetillinen riesa. Myyntireskontraa pidettiin omassa mapissaan.

 

Lillin käsittämätön taito oli näppäillä vanhanaikaista laskukonetta valonnopeudella katsomatta konetta lainkaan – katse oli kirjanpitomateriaaleissa.

 

Erikoinen detalji oli ennakkoveronumero, jota ilman ei voinut perustaa yritystä. Numeroa piti anoa verottajalta, eikä sen saaminen ollut itsestäänselvyys. Yrityksellä piti olla enemmän kuin vain yksi asiakas. Ja tätä valvottiin vielä vuosia myöhemminkin. Ylipäätään noihin aikoihin verottajan käytös oli alistavaa. Vuosikymmenien myötä tämä muuttui myönteiseksi, kun alettiin ymmärtää yritysten merkitys. Pahin sosialismi alkoi hiipua.

 

Minulla ei ollut yhtään asiakasta, eikä koulutusta alalle. Olin vain mielestäni Suomen paras piirtäjä, ja muut surkeita. Piirsin siveltimellä, jota kastettiin pieneen mustepulloon. Se oli mielestäni oikea tapa piirtää. Ihailin Asterixin piirrostyyliä, joka oli luotu siveltimellä. Toinen tekniikka, jota käytin, oli retussiruisku eli ilmaruisku, jossa paineilma levitti väriä. Into oli raivoisa.

 

Sukulaiset, etenkin isoäiti, ihmettelivät, kuinka noin iso ja riski mies, joka voisi kaivaa menestyksellä ojaa, voi tehdä työtä pyörittämällä kynää. 

 

Haistelin ilmapiiriä, hamuilin ideoita. Siihen aikaan huumeet rantautuivat suuremmassa määrin Suomeen. Päätin tehdä ”Huumeet ovat out” -diasarjan ja tarjota sitä kunnille koulukäyttöön.

 

Piirsin kuvat ja kuvasin ne dioiksi aurinkoisella keväthangella, jossa oli kirkas valo. Sarjassa oli 20 värikästä diaa. Loin itse tekstit ja äänitin ne C-kaseteille. Nauhoitin kasetille myös yksikertaisen rumpumusiikin hakkaamalla kattiloita. Kannet menivät lommoille, josta vaimo ei tykännyt.

 

Sain sarjaa myytyä kuntiin ympäri Suomea, mutta lopulta SKDL:n raittiusosasto osti koko sarjan hintaan 35 000 mk. Olin ikionnellinen ja ostin rahalla Volkswagen Golf -henkilöauton.

 

Helsingin Sanomat

 

Huhtikuussa 1985 pakkasin parhaat piirustukseni salkkuun ja läksin harppomaan Helsingin kaduille etsimään työtä tarjoavia yrityksiä. Kävin parissa mainostoimistossa, kunnes eksyin Ludviginkadulle.

 

Silmiini osui Helsingin Sanomien raskas messinkinen ovi. Olin lukenut Hesaria 7-vuotiaasta ja tiesin, että lehdessä käytetään piirustuksia. Rakennuksessa tehtiin remonttia, mikä helpotti sisäänpääsyä. Minut ohjattiin toiseen kerrokseen kuvatoimituksen päällikön Esko Salmelan luo. Hän katsoi piirroksia ja totesi, että urheilutoimitukseen tarvitaan piirtäjä.

 

Urheilutoimituksen päällikkö oli tuolloin Juhani Syvänen. Näytin piirroksia ja hän vaikutti kiinnostuneelta, samoin muut toimittajat. Mutta sitten kun selvisi, että veljeni oli Pertti ’Speedy’ Nissinen, Helsinki Cupin parhaaksi valittu pelaaja, HJK:n tähtijalkapalloilija, homma oli selvä.

 

Ensimmäisen kuukauden laskutukseni oli yli 8000 markkaa. Siis yli 8000 markkaa! Tilasin itselleni ja tulevalle vaimolleni matka Kanarian saarille, ensimmäisen itsenäisen matkan ulkomaille. Aiemmin olin viettänyt vaihto-oppilasvuoden USA:ssa.

 

Helsingin Sanomien aikana kehitin tekniikoitani ja laajensin osaamisen alueita. Aloin tehdä ohessa julkaisuja, kirjoittaa juttuja. Kirjoitin myös Helsingin Sanomiin muutaman jutun, vaikka pääasiallinen työni oli piirtää karikatyyrejä, kuvituskuvia ja luoda grafiikkaa. Opin, miten lehtiä tehdään.

 

Mutta sitten – näin toimituksessa harmaita laitteita, joita kutsuttiin tietokoneiksi.

 

Tietokoneet

 

Vuonna 1990 taitoin esitettä amerikkalaisyritykselle, joka rakensi paperikoneiden kudoksia valmistavaa tehdasta Järvenpäähän. Vein esitteen vedoksen tarkastettavaksi. Asiakas yritti ottaa siitä firman koneella kopiota, mutta kone ei toiminut. Onneksi!

 

Sanoin asiakkaalle, että käyn nopeasti hakemassa jostain naapurifirmasta kopion. Ajelin ympäri teollisuusaluetta, kunnes vastaan tuli punainen peltihalli. Ovi auki ja hätäisesti kysyin ovella seisovalta mieheltä, että olisiko teillä kopiokonetta. Mies puhkesi nauramaan ja kääntyi ympäri osoittaen halliin, jossa oli kopiokoneita neljässä kerroksessa ainakin sata metriä, yli tuhat konetta.

 

Sain kopion. Kyseessä oli realisointikeskus, elettiinhän talouden romahduksen jälkeistä laman aikaa.

 

Hallin nurkassa nökötti trukkilavalla täydellinen Applen työasema, arvoltaan 256 000 markkaa. Olihan se liikaa pikkufirmalleni, mutta kysyin piruuttani, että mitä se maksaa.

 

– 56 500 markkaa.

– Kiitos otan sen. Kirjoitatko maksulapun?

 

Kaveri totesi, että tämä on realisointikeskus, jossa kaikista laitteista on joku joskus kirjoittanut maksulapun, ja että siksi ne laitteet ovat nyt täällä. Kauppaa käydään vain käteisellä.

 

Hoidin asiakkaan, ja kävin sitten tyhjentämässä tilini. En epäröinyt hetkeäkään. Nostin laitteet autoon, jonne ne mahtuivat juuri ja juuri, pakettiin kun kuului kaikki mahdollinen.

 

Seuraavat kaksi viikkoa räpläsin laitetta yötä päivää. Opin kaiken nopeasti, sillä ohjelmat oli tehty graafikolle, joten meillä oli sama logiikka.

 

Muutaman vuoden päästä minut kutsuttiin taideteolliseen korkeakouluun luennoimaan tietokoneavusteista graafista suunnittelua. Varsinaisia opettajia ei ollut, koska tekniikka oli aivan uutta, joten opettajiksi haluttiin laitteita ja ohjelmistoja itse opiskelleita osaajia.

 

Vuonna 1989 rakensin talon, johon suunnittelin yläkertaan työtilat, joissa oli kolme huonetta. Tietokoneista ei ollut silloin tietoa, joten huoneet kävivät pian tarpeettomiksi. 1992 rakensin pihalle kokonaan erillisen ateljeerakennuksen, jonne oli helpompi kutsua asiakkaita.

 

 

Menestystä ei voinut mikään estää

 

Tietokoneiden myötä tunne kehityksestä oli valtava, sillä aiemmin olin joutunut menemään kirjapainoon ja ladottamaan tekstit arviolta, seisten latojan vieressä. Tekstit tulostettiin tuskallisen hitaasti paperille ja ujutettiin vahakoneen telojen läpi, jolloin liuskan takapinta tuli tarttuvaksi ja liuskat voitiin tarroittaa sopivaan järjestykseen.

 

Asiakkaikseni sain helsinkiläisiä mainostoimistoja, jotka aiemmin tekivät projekteja usean hengen tiimeinä, kun minä pystyin tekemään kaiken yksin – ja paljon nopeammin.

 

Vuoden 1994 aikoihin toiminnanjohtaja Risto Manninen otti yhteyttä ja kysyi, voisinko luoda mainontaa Medi-Helille. Tein sitten vajaan 20 vuoden ajan lähes kaiken materiaalin lääkärihelikopterille, esimerkiksi asiakaslehteä neljä numeroa vuodessa.

 

Merkittävä asiakas niihin aikoihin oli Moottoripyöränäyttely, jolle tein kaiken materiaalin lähes 15 vuotta, kuten myös BOY-sillit ja TAT-Mainos.

 

1990-luvun puolivälissä liikevaihto oli kasvanut niin suureksi, että kirjanpitäjä suositteli yrityksen muuttamista osakeyhtiöksi. Niin syntyi Ateljé FBI Oy – Fantastic Business Ideas. Merkittävä ero toiminimellä ja osakeyhtiöllä on se, että yrittäjähenkilön ja yrityksen rahat ja vastuut ovat osakeyhtiömuotoisessa toiminnassa kokonaan erillään toisistaan.

 

Digitaalisuus kehittää toimintaa

 

1990-luvun puolivälissä sain ensimmäisen digitaalisen kameran, Olympuksen. Se oli jälleen valtava askel käytännöllisyydessä, kun saatoin ottaa asiakkaasta kuvan palaverissa ja liittää sen julkaisuun hänen nähtensä, tarvittaessa korjailla kuvaa. Ei tarvinnut viedä kuvia kehitettäviksi.

 

Samaan aikaan tulivat internet ja kotisivut, joita tein alkeellisilla ohjelmistoilla.

 

2000-luvulla liityin Keravan Yrittäjiin. Aloin tehdä yhdistykselle lehteä, kykeninhän tekemään lehden kaikilta osin alusta loppuun yksin itse. Yrittäjien kautta sain runsaasti kontakteja, joista seurasi töitä, mutta myös muuta mukavaa toimintaa.

 

2000-luvulla koin yrityksen nimen rasittavaksi ja etsin uutta nimeä. Huomasin, että symboli.fi- domain oli vapaana, joten yrityksen nimeksi tuli Symboli Advertising Oy. 

 

2010-luvulla kävin kaksi kurssia, jotka valtio tarjosi ilmaiseksi. Toinen oli nettisivujen koodauskurssi ja toinen videoiden tekokurssi. Molemmista oli valtavasti hyötyä. Pian markkinoille tuli nettisivuohjelmistoja, jotka koodasivat sivut valmiiksi, ja aloin hyödyntää niitä.

 

Tekniikan kehitys pakottaa edelleen myös yritystoimintaani kehittymään. Paitsi että ostin juuri uusinta uutta edustavan peilittömän, täyden kennon järjestelmäkameran, maksoin myös tekoälyjen lisenssimaksuja parista ohjelmasta. Toinen on Chat GPT ja toinen graafisen alan kuvaohjelma Midjourney. Tekoäly on kääntämätön kortti, mutta se voi osoittautua ässäksi hihassa.

 

 

Jäsenyys Suomen Yrittäjissä auttoi saamaan asiakkaita

 

Asiakkaita minulla on aina riittänyt. Paras mainosväline on ollut puskaradio, se on tuonut 90 % kaikista asiakkaista. Yrittäjän onkin hyvä olla esillä ja verkostoituneena, jotta hänet tunnetaan piireissä. Tätä asiaa edistää jäsenyys Suomen Yrittäjissä, paikallisen yhdistyksen kautta.

 

Yritykseni erikoisalaa olivat ja ovat edelleen asiakaslehdet ja lehtityö, joita olen tehnyt alusta asti. Minulla oli joka vuosi useita eri lehtiä tekeillä eri asiakkaille. Lehden teettäminen minulla oli tehokasta, koska tein kaiken ideoinnista ja juttujen kirjoittamisesta taittoon.

 

Yrittäjän maailmaan kuuluu maksaa itselle eläkettä, YELiä. Kirjanpitäjäni neuvoi maksamaan heti riittävän suurta summaa vuosittain. Eihän se herkkua ollut, suurin etu ehkä päiväraha, jota sai jos joutui sairaslomalle. Itse eläke on suhteellisen pieni verrattuna maksettuihin summiin. Suosittelen yrittäjille ottamaan rinnalle sijoituspohjaisen eläkevakuutuksen. Pienillä summilla saa muutamaksi vuodeksi merkittävästi paremman eläkkeen.

 

Kirjanpitäjä totesi, että minusta tulee vihainen eläkeläinen, sillä eläkkeiden verotus on merkittävästi kireämpää kuin vastaavan palkan verotus. Tämä on väärin, en löydä sille perustetta, sillä eläke on maksettu itse, ja yleensä eläke on muutenkin pienempi kuin palkka on ollut työelämässä.

 

En ajatellut jäädä eläkkeelle, vaan ainoastaan lopettaa YELin maksamisen ja alkaa saada rahaa takaisinpäin. Tarvitseehan ihminen jotain ajanvietettä päiviinsä.

 

En koskaan suhtautunut yrittämiseen niinkään yrittämisenä, vaan tapana antaa mahdollisuus ja puitteet omalle toiminnalleni. Yrittämiseni malli tarjosi lähes täydellisen vapauden elää ja tehdä töitä silloin kun haluaa ja siten kuin haluaa. Olin aina johtaja, joskin myös juoksupoika. Mutta ennen kaikkea asiantuntija. Kun minä menin yritykseen, keskustelin lähes poikkeuksetta aina johtajien kanssa – no, olinhan itsekin johtaja…

 

Nyt työelämääni virkistää myös mentorointi, kun aloin opastaa aloittelevaa graafisen alan nuorta yrittäjää. Mentorointi tuli graafikkojen liiton Grafian kautta.

​

Tulevaisuuteen katson tekoälyn kautta. Asiakkaani saavat jatkossa maistaa kaikkia tekoälyn mahdollistamia herkkuja – niin visuaalisia kuin verbaalisia – joita ohjaa pitkä kokemus viestinnän alalla. Ja tarve luoda uutta, aina uutta ja erilaista.

 

Yrittäminen on elämäntapa, joka mahdollistaa vapauden. Se vaatii sisäistä johtajuutta, päättäväisyyttä, innokkuutta, intohimoa, halua uudistua, kykyä ideoida uusia tapoja ansaita omilla vahvuuksillaan. Paikalle ei saa jäädä.

 

Turpiin tulee säännöllisesti, mutta siitä noustaan aina. Kuten vanha sanonta toteaa: ”Kun yrittäjällä menee hyvin, on kivaa – kun menee huonosti, on jännää.”